Niin mä kerran tieni aloin

Tylsää, tylsää. Oli niin tylsää...

2009-01-27T08:22:00.000-08:00

Elämä on viime aikoina ollut tylsää. Tylsän ihmisen elämää.

Olen pohdiskellut useampaan otteeseen ja useammalta kantilta, että miksi kaikki tuntuu niin tylsältä ja varsinkin -miksi minä olen niin tylsä. Jostain kohtaa syksyä asti olen alkanut tuntemaan itseni yhä enemmän tylsäksi ihmiseksi. Mikään ei huvita, sosiaaliset tilaisuudet ovat jotenkin oudon tuntuisia ja koko ajan on olo, että ihmiset eivät pidä minusta tai heille olen aivan saman tekevä -koska olen niin tylsä tyyppi.

Olen tullut siihen tulokseen, että niin minä vähän olen ollutkin. Varsinkin loppusyksyn kiire töissä, useita kuukausia jatkunut univaje ja töissä kuluva sosiaalisuus, jota ei sitten riitä enää vapaalle, ovat tehneet minusta ihan oikeasti tylsemmän tyypin. Sosiaalisista tilanteista (varsinkin isomman porukan) ensimmäinen reagtio on "taasko" tai "tekisi mieli mieluummin koomata", kun ennen odotin samoja tilanteita. Itse tilanteissa jättäydyn mieluummin sivuun kuuntelemaan siinä missä ennen oli kivaa päästä kavereiden kanssa juttelemaan kaikesta mahdollisesta.

"Olen tylsä tyyppi" -olo on ahdistanut aika paljon talven aikana. Kuka sitä nyt haluaisi olla ihminen, jonka olemassaolo on yhdentekevää. Kyllä kaikki nuo vetäytymisolot ovat osa minua ja ihan normaaleja. Mutta se, että ei ole tehnyt mieli moneen kuukauteen oikeastaan muuta kuin vetäytyä, ei ole normaalia. Oloa helpotti kovasti se kun tajusin mistä se luultavasti johtuu, että koen oloni seurassa sellaiseksi kuin se on.

Asialle on mahdollista tehdä jotakin. Ainakin tähän asti (nyt viikon verran) olen onnistunut menemään nukkumaan viimeistään yhdeltätoista, kun herätys jokatapauksessa on 5.45. Sitä vielä harjoittelen, että osaisin jäädä koomaamaan kotiin kun on sen tarve. Tanssijamit tai bileet ei kuitenkaan ole kovin todennäköisesti "Ne legendaariset, kerran vuosisadassa bileet, joita ei vaan saa missata", kun eivät tähänkään mennessä ole merkkejä sellaisesta näyttäneet. Ihmisten kanssa ei tarvise puhua tai olla muuten sosiaalinen jos ei jaksa. Jos on valmiiksi olo, että olen tylsä, niin en menetä mitään jos käyttäydyn sillätavalla mikä olo on jo valmiiksi.

Ehkä tämä kaikinpuolinen väsymys tästä taittuu.

Nilkkailua 3

2009-01-04T10:41:00.000-08:00

Kävin toisella ortopedilla melkein kuukausi sitten.
Ortopedin kertoma on vaatinut sulatteluaikaa. Ortopedi oli kovasti mukava ja asiantunteva ja oli erikoistunut nilkkoihin ja hoitanut paljon tanssijoita. Hän selitti miksi oli mitäkin mieltä nilkastani. Toisin kuin ensimmäinen ortopedi, joka olis sitä mieltä että fysioterapiaharjoitteilla nilkka saataisiin kuntoon, tämä totesi, että ei fysioterapia nilkkaani mitään auta. Nilkka linjaa ihan oikein (niin kuin fysioterapeuttinikin sanoi). Kuvissa nilkan luut ovat puhtaat ja mitään poksumiselle selittävää tekijää luissa ei näy. Nilkan takaosassa on alue, joka on vaikeasti tulkittavissa, mutta on ihan normaalin rajoissa. Poksumisen syynä on ortopedin mukaan jänteiden liian ahtaat tupet ja/tai kulkuväylät nilkoissa. Poksuminen on yleensä kivutonta, mutta minulla se jostain syystä ärtyy nopeasti kipeäksi. Elleivät oireet pahene, ei ole mitään syytä tähystää nilkkaa.

Tanssia saan harrastaa niin paljon "kuin viitsin itseäni kiusata". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että balettia en tanssi enää koskaan. Puolentunnin nilkan ojentelu ärsyttää sen niin kipeäksi, että sillä ei tunnu hyvältä kävellä, siinä missä kansantanssin jälkeen nilkka palautuu seuraavaksi päiväksi "normaaliksi" ja sillä pystyy kävelemään normaalisti heti tanssin jälkeen. Ortopedi kehoitti laittamaan nilkkaan kylmää ja nostamaan sen koholle joka tunnin jälkeen. Loppuelämäni.

Lausunto tuntuu tuomiolta. Tämä on jotain, mikä pakottaa muuttamaan elämästäni ison osan totaalisesti. Toisaalta tiedän ja osaan nyt vähän ajan päästä myös hahmottaa sen oikeasti, että pahemmin olisi voinut käydä. En joudu lopettamaan tanssia kokonaan. Kuitenkin harmittaa se, kuinka ortopedille (ja itseasiassa molemmille ortopedeista) ei tuntunut vamma merkitsevän mitään kun en tehnyt tanssia työkseni. Tämä jälkimmäinen oli ymmärtäväinen ja mukava, mutta selitti vertailukohteena minulle edellisestä potilaasta, joka oli tanssija ja joutui pitkälle sairaslomalle kuulostaen siltä, että minä suren turhista. Olen samaa mieltä, että rajanveto riippuu vaivasta ja elämäntilanteesta ja että minun nilkkaani ei ehkä kannata tähystää, koska selitys näyttäisi olevan rakenteessa (elleivät oireet pahene selkeästi, kuten ortopedi sanoi). Mutta ei se silti ole minulle merkityksetöntä, että en pysty koskaan enää tanssimaan balettia. Jostain syystä se on ollut iso osa minua. Jotain mitä
Minä Teen.

Maailman parannusta

2008-12-02T10:18:00.000-08:00

Joka kautinen juhlailu töissä suoritettu. Natiaiset olivat mahtavia taas.

Juhlailun jälkeen lähdettiin istumaan kahden työkaverin kanssa yhdelle. Oikeastaan kyllä useammalle. Seuraavana aamuna oli univelkaa ja vähän hutero olo. Ilta oli kuitenkin kannattava, vaikka siitä pitikin maksaa seuraavana päivänä hinta. Oli todella mukavaa istua ja höpöttää työkavereiden kanssa ja parantaa maailmaa. Jostain syystä oluen juominen kuului myös asiaan ja tunnelmaan, vaikka harvemmin tekee mieli juoda yhtään enempää. Terapeuttista.

Kärpäsen silmät

2008-11-20T08:11:00.000-08:00

Menin tänään sairaalan ovesta sisään. Odotin odotushuoneessa, jossa ihmisillä oli hassut vin diesel -lasit. Lääkärisetä kutsui huoneeseen ja näytti kirkasta valoa silmiin. Sitten taas istuttiin ihmiskärpästen odotushuoneessa. Lääkäri kutsui toiseen huoneeseen, jossa hurisi ja humisi. Sain hatun ja silmäpesun. Lääkäri käski makaamaan ja laittoi teippiä luomiin. Sitten katsottiin vihreää valoa, joka muuttui tähtisateeksi. Jalkoja ei saanut heilutella. Hoitaja laski takaperin numeroita. Nollan jälkeen tuijotettiin taas vihreää valoa ja kone naksutti menemään. Lääkäri tiputti silmiin tippoja ja käski odottaa tunnin. Hoitajalta sain kärpäslasit ja menin istumaan kärpästen seuraan. Valo oli kirkas, niin kuin muillekin hyönteisille. Tunnin päästä sai lähteä lentelemään kärpäsen lentoa kotiin, kun lääkäri oli ensin kutsunut huoneeseen. Noutaja oli sokealle kärpäselle pelastus. Tipat tuntuvat hyvältä, mutta huurustuttavat lasit. Kukaan ei nyt tiedä katsonko vai nukunko. Maailmaa voi jo illan tullen katsoa. Silmälasit ovat kotelossa.

Jaksaa

2008-11-04T12:05:00.000-08:00

Tänään kävin kokeilemassa hiphop-tuntia. Oli kivaa. Jalat tekivät helpostikin mitä piti, mutta se tyyli.. Ojentelin nilkkoja menemään kun silmä vältti ja ajatuksen herpaantuessa hetkeksikin napsahti päälle hieno ylösveto. Olen ehkä vähän urautunut. Nykyttäminen tanssissa on vaikeeta. Mutta oli todella kivaa. Vähänkö on kivaa käyttää tanssitunnilla kaikki kapasiteetti liikkeeseen.

Sunnuntaina oli tanssiryhmän Prittisen proggiksen treenit. Omaohjaustreenit. Proggista on tehty jo aika paljon keväällä ja nyt olemme kerranneet keskenämme ennen kuin on kaksi viimeistä koreografin kertaa. Käytännössä omaohjaustreenit ovat tarkoittaneet sitä, että minä ohjaan. Ja niin tein sunnuntainakin. Treenit olivat klo 10.30-17.30. Treenit olivat kivat ja ihmiset keskittyivät hyvin. Ja saatiin aikaan paljon. Yksi ryhmäläisistä laittoi sähköpostia seuraavana päivänä ja kiitti treeneistä ja ihmetteli miten hyvin minulla on askeleet ja iskut hallussa ja miten hyvin opetan. Tuli kovasti hyvä mieli. :)

Tuntuu kivalta innostua asioista ja jaksaa haluta mennä tanssitunneille.

Ainiin..

2008-10-22T03:27:00.001-07:00

Linkkaatteko tämän blogin mieluummin vaikka blogin nimellä kuin minun nimelläni. :)

Nilkkailua 2

2008-10-22T03:18:00.000-07:00

Olin ortopedilla joka passitti magneettikuviin. Kuvista ei löytynyt mitään. Sain lähetteen fysioterapiaan harjoitteita saamaan. Särkylääkekuurin ja levon jälkeen nilkka poksuu edelleen. Fysioterapeutti mobilisoi nilkkaa ja totesi, että ei auta. Poksuminen ei muutu mihinkään. Harjoitteita ei määrännyt, koska oli sitä mieltä että niistä ei ole apua. Kipeyttää nilkaa vaan lisää. Nilkka poksuu jonkun muun liikuttaessa sitä. Ja liikuttaessa ihan mihin suuntaan tahansa. Ongelma ei ole jänteissä tai lihaksissa.

Nyt minä siis syön viikon lisää särkylääkettä, saan tanssia kunhan ei vielä balettia. Muutaman viikon päästä voin aloittaa pikkuhiljaa baletin. Soittaa pitää ortopedille uudestaan jos nilkka kipeytyy. Fysioterapeutti arveli, että todennäköisesti tilanne tulee vastaan jo parin viikon päästä. Sama juttu jos tekisin harjoitteita. Puhui jostain kalvosta, joka ei näy magneetissa.

Ortopedini ja fysioterapeuttini ovat eri mieltä. Kumpaa sitä nyt uskoisi. Enemmän uskottavalta kyllä tuntuu fysioterapeutti, joka on nilkkaa tutkinut 2x 45 min monin eri tavoin kuin lääkäri, joka on nilkkaa tutkinut 8min + 2min. Olkoonkin, että lääkärin arvion tukena on magneettikuvat.

Puh

Kirje

2008-10-13T10:53:00.000-07:00

Työpäivä alkoi tänään kovin hymyssä suin.

Avasin seitsemältä aamulla päiväkodin oven ja poimin postilaatikosta tipahtaneen lappusen. Vein vaatteet kaappiin ja ryhdyin avaamaan paperia. Siinä luki isoilla kirjaimilla päiväkodin nimi ja minun nimeni. Paperiin oli piirretty tyttö ja toiseen laitaan sormuksin koristettu käsi. Muu tila oli täytetty siististi kirjotetuilla numeroilla ja isolla kasalla laskutoimituksia (4-2=2 jne). Paperi oli kirje yhdeltä minun viime vuoden eskariltani. Kiinnitin sen kaappini oveen. Iltapäivällä rustailin tikkukirjaimilla tavuttaen kirjeen, jonka taittelin ja piirtelin sitten kirjekuoren näköiseksi osoitteineen ja postimerkkeineen. Meinasin viedä sen huomenna vastauksena postilaatikkoon kun tyttö asuu 100 m päässä päiväkodista.

Omia ajatuksia

2008-10-07T10:49:00.001-07:00

Onpas kivaa. Tänään mietiskelin bussissa ihan vaan omia ajatuksia.
Bussimatkat töihin ja töistä ovat olleet koko työurani ajan hetkiä, jolloin ehdin olla itseni kanssa; Miettiä, haaveilla, pohtia vaikeita ja saada asioista otetta. Olen tykännyt tuosta pysähtymishetkestä joka päivässä. Viime aikoina, vaihtelevasti reilun puolen vuoden ajan bussimatkat ovat olleet ahdistavia. Vaikeat ja ahdistavat asiat ovat pyörineet päässä noidankehää ja siihen ei ole auttanut kirja tai musiikki tai vakaa päättäminen. Tänään, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mietiskelin tanssiprojektia ja suunnittelin kuinka omaa roolia siinä ryhtyisi työstämään. Ihan huomaamatta. Jäi hyvä mieli.

Lainakissu

2008-10-06T10:30:00.000-07:00

seikkailee ympäri kämppää ja nuuhkii asioiden kummallisuuksia.
Pörröisissä otuksissa on jotakin rentouttavaa. Kiva kissu.

2008-10-05T04:40:00.000-07:00

Tällä hetkellä elämän päätavoite on olla ajattelematta yhtään mitään.
Aamuisin on aika vaikeaa päästä ylös sängystä. Pienet asiat tuntuvat isoilta. Töihin ei tekisi mieli lähteä, mutta toisaalta töissä on kiva olla, koska pääsee täysin toiseen maailmaan.

Sisarusrakkautta

2008-09-27T00:27:00.000-07:00

Kun on riittävän paljon tullut maahan lyttääviä juttuja, ei oikein kestä uusia romahtamatta. Järki kertoo vielä miten asiat on, mutta tunteet eivät kestä. Tunteet ovat sitä mieltä, että huomista ei ole. Onneksi tuo olotila ei kestä loputtomasti. Matala perusvire aiheuttaa sen, että hyvän olon rakentamiseen menee aikaa ja se romahtaa kovin helposti. Se myös aiheuttaa sen, että aallonpohja on todella syvä kohdalle sattuessa.

Olen joskun todennut, että minun elämäni noudattaa Murphyn lakia. Kun jotain pahaa tapahtuu, niin sitten tapahtuu muutakin. Jossain on se sanonta, että niin suurta taakkaa ei lasketa hartioille, mitä ei jaksa kantaa (taisi olla kai raamattu). Olo on nyt kuin muurahaisella, jonka on vaan pyristeltävä selvitäkseen. Ei oikeasti jaksaisi, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa koska litistyminen kiven alle on tapahtumassa ihan just.

Mentalnote: Älä vastaa väsyneenä puhelimeen.

Mustaa

2008-09-22T08:19:00.000-07:00

Mä en nyt jaksais tätä elämää.

Nilkkailua

2008-09-18T12:59:00.000-07:00

Kävin fysioterapeutilla.
Nilkka on poksunut reilu puoli vuotta ja noin puoli vuotta kipeästi. Juuri ennen täyttä nilkan ojennusta, tulee sen sisällä nuljahdus ja kuuluu poks. Jos nilkkaa ei ole rasittanut useampaan viikkoon mitenkään ei poksahdus satu. Jos sitä on rasittanut, on seisonut puolivarpailla tai varsinkaan tehnyt balettia yhden tunnin verran, on nilkka kipeä ojennettaessa ja turpoilee.

Fysioterapeutti tarkasti jänteet ja limapussit ja liikkuvuudet ja paineluarkuudet ja kaikki mahdolliset. Käski mennä ortopedille ja röntgenkuviin. Epäilyssä on, että nilkan sisällä on luupala. Tarkoittaa sitä, että vaihtoehtoina on baletin lopettaminen kokonaan tai leikkaus. Puhui kovasti siihen malliin, että leikkauksessa ei ole järkeä kun en tee balettia ammatikseni. Ymmärrän ihan. Sanoin kun se kysyi, että baletista pystyn luopumaan, kokonaan tanssimisesta en koskaan. Olisi itkettänyt.

2008-09-16T07:46:00.001-07:00

... jaa. Ei se näköjään olekaan.

Katastrofiohi

2008-09-11T06:09:00.000-07:00

Asioita on kai sovittu. Sovinto tehty. Vielä on kovin ruvella ja arvilla oleva olo. Lapsena kaikki parantui nopeammin.

Olin ennen sitä mieltä, että on olemassa happily ever after. Tietysti arjen normaalein vastoinkäymisin, mutta kuitenkin. Että voisi olla piste, jossa olisi kasvanut, kokenut, ymmärtänyt, taistellut riittävästi, että voisi elää loppuelämänsä jotakuinkin rauhallisesti ja onnellisena.

Meillä ehkä kuitenkin on vain tämä hetki. Jos olet onnellinen nyt; tässä hetkessä, tässä minuutissa, elä se kuin et olisi koskaan elänyt. Uusi katastrofi on odottamassa niskaan hyökkäämistä nurkan takana. Välillä miettii, että onko missään enää mitään järkeä.

Jäämme odottelemaan onnellisia hetkiä.

Sataa sataa ropisee

2008-09-09T08:05:00.000-07:00

Kummallista miten vesisade vaikuttaa mieleen.

Tänään on ollut kovasti syksyolo. Toisaalta on nukuttanut kovasti. Sateella on ihanaa kaivautua kotona lämpimän viltin alle teemukin ja hyvän kirjan (tai tietokoneen) kanssa. Toisaalta taas tekee mieli kävellä läpi sateen ja antaa sen tippua päähän. Tänäänkin oli sateenvarjo mukana, mutta en taas sitä käyttänyt kun pätkän matkaa. Tykkään kävellä sateessa.

Vaikka väsyttää valon puute, niin olo on jollain tavalla erilainen kuin keväällä. Monille vaikeinta aikaa on syksy. Minulle se on yleensä ollut kevät. Tänään ei ollut oloa, että aamulla ei vaan saa noukittua itseään maailmaan.

Aika

2008-09-08T10:29:00.000-07:00

Aikataulut on vaikeita.
Varsinkin tanssiopistojen. Olen nyt jo jonkin aikaa yrittänyt arpoa tanssiaikataulua eli balettitunteja, tanssiryhmän tunteja, muita menoja ja sosiaalisuutta. Kuinka paljon ja mitäkin haluan, kuinka saan ne kalenteriin ja miten jää aikaa myös olla tekemättä mitään. Sosiaalisuutta on ehdottomasti oltava edellisiä vuosia enemmän. Lupasin itselleni joskus, että kun gradusta ja harjoittelusta työn ohella selviän, niin sitten ehdin nähdä kavereita enemmän. Ja on ollut valtavan mukavaa raahata kavereita oluelle ja ehtiä istua ja höpöttää kunnolla. :o)

Lepoa

2008-09-07T12:42:00.000-07:00

Tähän viikonloppuun on mahtunut lepoa. Olo on ihan hyvä. Hassua on, että lepoa on ollut koko ajan, mutta vasta nyt se alkaa tuntumaan levolta.
Ehkä se johtuu siinä, että nyt minä tiedän missä minä seison. Missä menevät minun rajat.

Leivoin pullaa ison kasan perjantaina. Hassua on kun toinen keittiössä suhaaja tykkää laittaa ruokaa ja tekee sen vaan niin Paljon Paremmin, niin minulle iskee leipominen. Osaan laittaa perusruokaa, mutta maustaminen menee vähän arpapelillä, enkä kovin usein innostu itsekseni kokkailemaan. Leipominen taas on aina kivaa ja soveltelen ja parantelen reseptejä koko ajan. Luulisi että ruoanlaitto ja leipominen käyttäisivät jotenkin samaa skilliä.

Ystävyys

2008-09-02T11:35:00.000-07:00

Tiedättekö sen lämpimän tunteen kun ystävän kanssa nauraa? Tiedättekö miltä tuntuu kun on läheinen ystävä? Tiedättekö turvallisuuden kun on ystävä, jonka seurassa osaa olla oma itsensä? Tiedättekö miltä tuntuu kun voi luottaa johonkuhun?

Tiedättekö miltä tuntuu kun monen vuoden ystävyys vedetään jalkojen alta puolihuolimattomasti? Loukkaa enemmän kuin koskaan olisin osannut ajatella, että monen vuoden ystävyys on vedettävissä helposti pöntöstä alas. Mikään mennyt ei merkitse mitään. Kaikki on ollut valhetta.

Mutta en usko, että ystävyyttä kannattaa jatkaa jos ystävä kykenee sanomaan, että ystävyys, jaksaminen, monta kertaa willpon polttaminen toisen puolesta ei merkitse mitään. En usko, että ystävyys on ystävyyttä jos toinen kokee olevansa aina oikeassa. En usko, että ystävyyteen tuhlatut hetket ovat järkevästi kulutetut jos aina pitää puhua toisen kielellä, toisen termeillä, jos ystävä ei koskaan suostu puhumaan sinun kielelläsi. Jos edes yksittäisellä sanalla ei voi olla oikea merkitys sillä tavalla kuin sinä sen olet oppinut.

Joskus luulin, että ystävyys oli ystävyyttä. Hauskoja, kivoja, tärkeitä, kevyitä, nauravia, helppoja hetkiä oli ihmiselämän iloksi. Vaikeissa hetkissä ei kiinnostus toisella riittänyt.

2008-09-02T11:34:00.001-07:00

Tästä blogista näyttää tulleen pahan oloni kaatopaikka. Suonette anteeksi.

Mistä aina

2008-07-02T12:34:00.000-07:00

tulee niskaan kurjuus olot? Tänäänkin maailma on ihan ok ja hyvin, mutta se tuntuu kurjalta. Onko se jokin aivotoiminnan epätasapaino (tai tasapaino), että joskus vaan tuntuu kurjalta vaikka ei ole syytä. Vai onko se jokin alitajunnan reagtio johonkin satunnaiseen tapahtumaan, mitä tietoinen mieli ei vaan yhdistä. Olisi tänään mieli tehnyt jäädä nukkumaan koko päiväksi.

Jostain oudosta syystä

2008-07-01T03:26:00.000-07:00

tuntuvat villakoirat tykkäävän asunnostani. Kolme päivää siivoamisen (jopa lattioiden pesun) jälkeen ne hiipivät koloistaan ja huutelevat keskeltä lattiaa iloisesti.

Loma on taivaallinen asia myös siitä, että ehtii siivoamaan. Tyttöjen illan tiskit tosin tuli tiskattua vasta tänään. Tyttöjen iltana oli kovasti kivaa. Meitä oli täällä viisi naista ja useita skumppapulloja yhdeksän tunnin ajan. Aika katosi jonnekin ja yhtäkkiä kello oli neljä yöllä. Oli valtavan kivaa ehtiä höpöttämään ja vellottamaan keskustelunaiheita ja vaahtoamaan asioita, vaikka perinteisiä tyttöjeniltaaiheita (miehet, meikit, vaatteet..) ei ollutkaan maisemissa.

2008-06-27T07:43:00.000-07:00

Nyt se loma alkoi.
Taivaallista. Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa. Ohjelmassa koomausta ja mitääntekemättömyyttä. Ainakin ensimmäisen viikon verran.
Lepo!

2008-06-18T13:17:00.001-07:00

Miksi maailma on usein vaan niin vaikea?

2008-06-12T13:25:00.000-07:00

Taasko maanantai ja sataa samaa rataa
viikot valuu ruumis hiljaa hajoaa
taasko maanantai ja sataa ansaan juuttuu maahan
sortuu syviin vesiin katoaa

Miksei loma jo tule

Joskus elämä on itkettävän ylitsepääsemättömän pelottavaa.

2008-06-10T08:45:00.000-07:00

Pelottaa se, että optimismi loppuu. Pelottaa, että jossain pisteessä en jaksa enää yrittää, että en jaksa enää uskoa. Pelottaa, että siitä ei ole enää paluuta. Pelottaa, että optimismiin ei voi sen jälkeen enää palata. Pelottaa mitä maailma sen jälkeen on. Mitä sitten on kun voimat loppuu?

Joulu

2007-12-26T10:48:00.000-08:00

Joulu on suoritettu.
Olen pohdiskellut viime päivinä joulun -tai lähinnä joulun aikaan suoritettavien rituaalien järkevyyttä.

Nro 1 Perhejuhla
Äitiä on mukava nähdä ja tykkään äidistäni oikeasti kovasti. Meidän elintapamme vaan ovat kovastikin erilaiset ja muutama päivä kahdestaan samassa kämpässä alkaa käydä hermoille. Äidistä yhdessä tekeminen olisi saman telkkariohjelman katsominen tai samaan aikaan kirjan lukeminen (ilmeisesti). Minä taas harvemmin haluan katsoa niitä ohjelmia telkkarista, joista äiti pitää ja mieluummin juttelisin tai tekisisn jotain yhdessä. Ja minä olen tottunut olemaan päivän aikana selvästi sosiaalisempi ja aktiivisempi kuin äiti, jolle riittää päivän sisällöksi kirjan lukeminen.

Nro 2 Lahjat
Sain joululahjaksi taas kovasti tavaraa, millä en vaan tee mitään. Tuntuu järjettömältä, että ihmiset käyttävät rahaa esim. ostaakseen minulle lumiukko-kuusenkoristeita. Tai kaulakorun, jota en voi kuvitellakaan laittavani kaulaani (harvemmin muutenkin käytän kaulakoruja). Arvostan kovasti muistamista. Sitä, että tätini on nähnyt vaivan hankkiakseen ne lumiukot ja paketoidakseen. Mutta eikö yhtähyvin olisi voinut vaikka paketoida kortin, jossa lukee vaikka että sinä olet kiva. *materialismi allergia*

Nro 3 Jouluruoka
Suomalainen jouluruoka on ihan hyvää. Ei mitenkään mielestäni parasta juhlaruokaa maailmassa tms. mutta ihan hyvää. Mutta miksi ihmeessä sitä pitää sitten tehdä niin paljon, että kun päästää laatikoiden pohjalle asti tai kinkun luuta kaluamaan niin jouluruokaa valuu korvistakin ulos. Eikös sitä voisi syödä vaan silloin jouluaattona ja mahdollisesti joulupäivänä ja sitten suosiolla tehdä jotain muuta ruokaa?

No joo. Tämä joulu on mennyt ehkä vähän hassusti päin. Ensijouluna voisi olla jotakin muuta. Kyllä joulu oikeesti on kumminkin ihan jees.

Töit

2007-11-10T10:57:00.000-08:00

Harjoittelu on loppu ja nautin valtavasti työskentelystä omassa päiväkodissa. On vaan niin palkitsevaa tehdä työtä, jossa minusta on hyötyä, jossa minulle on oikeasti töitä ja jossa voi sanoa olevansa hyvä. Hurjaa kehua itseään näin, mutta kukas sen kissan hännän nostaa jos ei kissa itse. Sitä paitsi lapset ovat vaan yksinkertaisesti ihania.

Harjoittelua

2007-10-30T03:35:00.000-07:00

jäljellä 1 päivä ja risat. Sitten takaisin omaan päiväkotiin. Selvisi myös valmistumisbyrokratian kiemurat. Ehtii byrokratia toimia jos mitään kummallista ei tapahdu, niin että 12.12 publiikissa voisin sitten paperin pokata.

Eilen tuli kovasti kiitosta täältä harjoittelupaikasta. Tituleerasivat parhaaksi harjoittelijaksi ikinä. (Tosin en kyllä sitten tiedä millaisia harjoittelijoita niillä täällä on ollut kun minulle eivät meinanneet alkuun edes keksiä tekemistä, vaan itse piti urakalla nyhtää.)

Unityö

2007-10-29T03:32:00.000-07:00

Hassua miten nykyisin tuntuu, että unta ei saa riittävästi millään. Taas viime yönä nukuin 10 tuntia. Yleensä 7-8 tuntia riittää ihan hyvin. Varmaankin se on tuo valon määrä. Ja vaikutusta on varmaankin myös harjoittelupaikalla. On kovin väsyttävää kun ei oikein tiedä mitä sinulta odotetaan tai kun ei oikein ole töitä tehtäväksi. Onneksi harjoittelu loppuu keskiviikkona ja omaan päiväkotiin pääsee torstaina.

Valoa ja tanssia kansalle

2007-10-17T02:46:00.000-07:00

Valon ja tanssin määrä on suoraan verrannollinen mielialaan.

Eilen oli perinnearkun iltamat. Käheää musiikkia soitti Jouko Kyhälä & Saalas, tanssilattia oli ja paljon kivoja ihmisiä, joiden kanssa tanssia. Aamulla töihin meno vasta yhdeksäksi ja ehti nähdä auringon ennen toimistoon sulkeutumista. Me likes :o)

Mikä siinä on...

2007-10-14T01:36:00.000-07:00

että tarvitaan vain muutama harmaan sateinen syksypäivä, niin mieliala tipahtaa polven korkeudelle?

Mikään ei ole sen huonommin kuin kuukausi sitten, mutta mieliala on ihan erilainen. Onneksi ikä teettää sen, että tunnistaa olon johtuvan ihan vaan valon määrästä. On kivaa, ettei ole koko syksyä ja talvea vakuuttunut siitä, että koko maailma vihaa. Mieli on matala, mutta ei oikeastaan ihan niin matala kuin vielä viime syksynä ja aiemmin. Jostain on tullut luottamus, että minullakin on oma paikkani tässä maailmassa ja välittävät ihmiset on olemassa.
Silti hoitona tällä hetkellä kirkasvaloa ja hyvää kahvia.

Jaa ja maniaa

2007-10-12T11:07:00.001-07:00

Jaa. Alkaapas maniasta olla jo jonkin aikaa.

Lähinnä tänne piti kirjoittaa pohdintaa Jouni Prittisen liikemateriaalista. Tykkään yleensä Prittisen tekemistä biiseistä. Niissä viehättää se jonkinlainen keveys, voima ja juurevuus, jotka syntyvät kun kansantanssin liikekieleen yhdistetään nykärivaikutteita. Prittiseltä oli Maniassa teos "Omistettu käsille". Teoksen idea oli hyvä, liikekieli toimi ja tanssijat osasivat ihan ottaa sen haltuunsa. Jokin kuitenkin oli teoksessa valjumpaa kuin aikaisemmissa. Biisissä oli hyvin Prittiseksi tunnistettavia liikkeitä: esim. jalan nosto n. 90 asteeseen, joka sitten potkaistaan viime hetkellä fleksissä vielä ylemmäksi.

Tanssijat olivat Tampereen ammattikoulutuksessa olevat 2 tyttöä ja yksi poika. Jäin kaipaamaan jotenkin kansantanssin juurevuutta heidän liikkeestään. Vaikka koulutus on kansantanssijakoulutus, näyttää tanssijoiden liikelaatu enemmänkin nykytanssilta kuin kansantanssilta. En osaa tarkemmin erotella mikä liikkeestä jäi "puuttumaan", vai onko kyse vain tanssijoiden nuoruudesta. Jollain tavalla maan käyttö ja liikkeiden toisiinsa "juurruttaminen" oli erilaista kuin kansantanssissa ja se vei kaikkein herkullisimman terän Prittis-tyylin liikkeistä.

Olen nähnyt Prittisen tekemää materiaalia myös nykytanssijoiden tekemänä. Se näytti lähinnä nykytanssilta ja siitä puuttui se jokin, mikä tekee Prittisen biiseistä erilaisia ja nautittavia. En tiedä mikä siinä on, mutta minusta Prittisen tyyli on paljon ilmaisevampaa ja herkullisempaa kansantanssijoiden tekemänä. (Ja tykkään kyllä yleensä nykytanssista.)

Tanssimania

2007-10-04T12:18:00.000-07:00

Tanssimania oli

Perjantaina koko festarille lähteminen arvelutti. Väsytti viikon jäljiltä valtavasti ja stressi ei suostunut yrityksistä huolimatta oikein karisemaan koko viikonloppuna yrityksistä huolimatta.

Ensimmäisenä ohjelmassa oli Tsuumin Maamme laulut. Vähän ihmetyttää miksi ohjelmassa luki tsuumin prokkis kun koko hoito pyöri kovin vahvasti Kurkisuonion ympärillä. Tsuumin naisten tekemistä jutuista tykkäsin Tosi paljon. Ikävä vain, että Kurkisuonio tuotti pettymyksen ja ahdistuksen ja lopulta lähes hädän miksei homma jo viimeinkin lopu. Kavereilta piti jutun jälkeen varmistaa oliko lavalla todellakin ollu kyseinen henkilö. Olen hänen biisejään kuullut vain muutaman treenimusiikkina ja ihan pitänyt niistä. Nyt en voinut kuin yrittää olla keskittymättä hänen ääneensä. Ääni kuulosti kireältä, väkisin tuotetulta. Kaikki korkeat kohdat melodissa tuotettiin voimalla -myös hiljaisissa ja herkissä biiseissä. Kaikki biisit tulivat ulos samanlaisella hymyilevällä naamalla ja jokainen sävel oli "laulettu erikseen" eli ei minkäänlaista legatoa tai sävelien sitomista toisiinsa. Loppukonsertissa oli omassa kurkussa ilkeä ja kuristava tunne -saan usein toisten lauluäänistä hyvin fyysisen tunteen omaan kurkkuun. Harvoin sanon että en jostain pitänyt, mutta nyt joudun niin toteamaan.

Jaatila oli hyvä ja paransi päivää ja mieltä kovasti. Tykkäsin ajatuksesta kovasti -erityisesti lopussa lavalle lentävästä kukkakimpusta. Ja oululaiset tanssii niin kovin nätisti. Me likes.

Tullikamarin pakkahuone on tansseille mahtava paikka. Kerrankin pääsee käyttämään oikein tilaa, eikä liikkeen laatu ole tilasta vaan valinnasta kiinni. Lisää tuollaisia tanssijuttuja.

Lauantaiaamun työpaja oli todella motivoiva ja mahtava kokemus. Petri Kauppinen opetti ja tunnin taso oli motivoiva. Tällä hetkellä alkaa olla vaikeaa saada haastavaa treeniä kansantanssista ellei halua matkustaa esim. Hollolaan. Tunti oli helpohko, mutta Kauppinen antoi alusta asti tyyliin ja asioiden erilaiseen suorittamisen liittyviä asioita ja korjauksia. Teimme tunnin lämpän (jesh!), valssia ja tasapainoa (pääsi käyttämään tilaa), enkeliskaa (en ole sitä koskaan tehnyt), lattianpoikki sarjoja esim. kivoja pyörintöjä ja hyppyjä (uutta matskua!) ja polskaan menevää sarjaa. Neljän tunnin lopuksi alkoi hieman puhti loppua kun oli tehnyt ihan täysiä koko ajan. Lisää tuollaista treeniä minulle!

Ja lisää maniasta myöhemmin. Nyt unta.

Joku osannut sanoa sen taas niin hyvin..

2007-09-25T08:42:00.000-07:00

Minä ihmettelen muuttumista
elämässäni.
Olenko yhä se joka olen ollut?
Minä opin päästämään irti ja
kehittymään edelleen,
luopumaan tarkoin tietämisen pakosta
ja antamaan sijaa aavistuksille.

Joskus ihmettelen sitä,
mitä kerran olen uskonut,
ja kuinka olen elänyt
täysin vakuuttuneena ja itsevarmana.
Kun se kaikki minusta karisee,
kuka minä sitten olen?
Onko minussa olemassa ydin,
joka pysyy muuttumattomana?
Vai olenko syvimmiltäni se,
joksi alati muutun?

Minä ihmettelen muuttunutta muotoani
ja käsitän yhä syvemmin
etten ole staattinen,
että ihmisen ei ole pakko pysähtä paikoilleen.
Kasvu on mahdollisuus,
jonka voin valita.

-Ulrich Schaffer-

Nurmeksen leiri

2007-09-16T23:36:00.000-07:00

Tuntuu, että monesta isosta tapahtumasta pitäisi kirjoittaa. Eipähän vaan ole tullut kirjoitetuksi.

Ensimmäinen oli varmaan keväällä gradun valmiiksi saaminen. Nyt on jäljellä enää 1,5 kuukautta harjoittelua ja kaksi esseetä. Sit tää olis maisteri.

Toinen kiva juttu kesällä oli nurmeksen leiri. Leirillä oli opettajina iso kasa todella hyviä opettajia. Jarmo Rastas opetti balettia ja vaikka olikin leirillä kipeänä saatiin opettamaan Päivi Mäki, joka toki kovasti vaikutuksen. Päiviltä sai joitain todella hyviä korjauksia, jotka vaan loksahtivat: "ai tätäkö ne balettiopettajat on yrittäneet tolkuttaa pitkin vuotta." jne.

Ari Numminen opetti tänä vuonna vain taso 2:n nykäriä, knne piti tietysti mennä. Tykkään edelleenkin Arin liiketyylistä ja tavasta käyttää painoa. Siinä on jotakin kovin maan läheistä ja minun silmääni tyyli näyttää hyvältä. Monien nykäriopettajien liiketyyli on jotenkin repivää ja sarjoista tulee sellainen pirstaleinen olo. Arin tunneilla tuntuu kuin nivelet olisi saaneet lisää öljyä. Tuntien jälkeen ei ole lihakset eikä nivelet kipeitä -ainoastaan väsyneet.

Jouni Prittinen opetti kansantanssia tänäkin vuonna. Tämän vuoden materiaali oli enemmän kansantanssia kuin viime vuonna. Tehtiin hambo- ja polkkakoreografiaa ja unkarilaista mesozegia (miten ikinä se sitten kirjoitetaankaan) ja ritkatempoa (ja en tiedä tämänkään kirjoitusasua). En tiedä mitä nykäritanssijat tykkäsivät trad:immasta tyylistä, mutta tosi nopeasti ne oppii. Mahtavaa katsoa kun lahjakkaat ihmiset tekee töitä. Ainut mitä kaikki eivät saaneet kohdalleen oli parikontakti pyörinnöissä. Soololajien tanssijat varmaan tottuvat käyttämään painoaan niin eritavalla, että painon antaminen toiselle ei toimi helposti. Monet tanssijoista, joita vein tuntuivat tykkäävän paritanssista. Onko tanssijoiden koulutuksessa esim. kontakti-improa?

Muutenkin leiri oli kovin kiva. Ei ollut ihan niin pihalla oleva olo konseptista kuin viime vuonna ja tuli olo, että sitä saattaa osatakin jotakin ihan pikkuisen. Kiva leiri. Ensi vuonna uudestaan.

Vielä on kesää jäljellä...

2007-09-10T12:03:00.000-07:00

Eilen oli riipaisevan kaunis kesäpäivä.
Päivässä oli jo saapuman syksyn makua. Jotakin lähes epätoivoista, mutta kuitenkin hekumallista. Koko luonto oli kuin yrittäisi viimeistä päivää elää kesää kun vielä ehtii, vaikka puissa lehtien reunat jo punertavat. Silti mikään ei ollut surullista. Tälläisenä päivänä Katri Vala on varmasti kirjoittanut Kukkiva maa -runonsa. Tuli se ja erityisesti kaksi viimeistä säettä kovin vahvasti mieleen.

Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina, elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!

On jännää...

2007-09-07T10:45:00.000-07:00

kuinka ihminen, jonka eteen olisi aiemmin tehnyt mitä tahansa, on muuttunut jossain vaiheessa vieraaksi tai jopa hieman vaivaannuttavaksi. Olisin aiemmin tehnyt pikkusiskopuoleni eteen lähes mitä tahansa ja teinkin. Hän on joutunut kokemaan paljon kovemman elämän kuin minä ja yritin tasoittaa hänen matkaansa ainakin omilla voimillani rakastamalla ja välittämällä. Sitten siskostani kasvoi teini ja hukassa oleva aikuinen (mikäli aikuisuudeksi lasketaan 18 ikävuotta). Hän teki liian monet ohari, haki apuani epätoivoisena ja katosi sitten kesken kaiken kun lähdin häntä auttamaan. Usein hän jätti minut miettimään onko hän enää hengissä väkivaltaisen miehen kanssa tappelemisen jäljiltä tai onko hän päässyt huoltoasemalta jonnekin turvaa kun häntä ei näkynyt. Laitoin välit poikki kun hän Ison Oharin jälkeen taas jälleen soitti apua, vaikka olin sanonut että seuraavaa kertaa ei tule.

Siitä on nyt kohta kaksi vuotta. Nyt siskoni on varovaisesti yrittänyt tehdä taas tuttavuutta soittelemalla muutaman kerran. Tämä on ollut mukavaa, koska tuntuu siltä että haluaisi tällä kertaa oikeasti yrittää olla järkevä ja ottaa toisetkin huomioon. Tänään vaan hän oli sitten entisensä. Siskoni osaa kyllä pyytää monia asioita, mutta kovin harvoin olen nähnyt hänen antavan itseltään. Havaitsi että en pidä siskostani. Oikeasti. Niin kamalalta kuin se tuntuukin, ajattelen hänen kanssaan puhuessani kuinka tuon ihmisen maailma voi olla tuollainen. Tekisi mieli melkein huutaa.

Tämä tuntuu hurjalta ehkä siksi, että toisen siskopuolen kanssa on ollut viime vuosina todella kivaa. Sisko on alkanut olla enemmän kaveri kuin pikkuinen huollettava sisko.

Varmasti hankalampi siskonikin osaa olla ihana ihminen. Ja hänessä on monia hyviä puolia. Tällä hetkellä painolastina on vain liian paljon menneisyyttä, että osaisin järkevästi suhtautua.

Niin mä kerran tieni aloin

2007-09-01T11:03:00.000-07:00

Niin mä kerran tieni aloin, vaikka matka onkin jatkunut oikeasti jo pitkään.

Tuli viimein sellainen olo, että haluan tämän blogin vääntää kasaan. Vanhaan versioon en ole kirjoittanut vähään aikaan. Te, jotka vanhaa blogia olette lukeneet, tiedätte miksi tarve uudelle. Jostain syystä tämäkin sai otsikokseen runon. Tuo runo on kulkenut minun mukanani pitkään. Teininä se oli minusta hieno, koska se oli täynnä "elämän angstia" :oD. Opiskellessa se toimi, koska se jotenkin sopi yhteen matalan mielen kausiin. Nyt jostain syystä runo tuo mieleen ei niinkään ahdistusta ja tuskaa elämästä vaan enemmänkin jokapäiväisen elämän merkityksestä. Hmm. vaikeaa yrittää kuvailla. Elämä on välillä mukavaa, välillä tylsää, välillä masentavaa, mutta se on vain se hetki. Loppujen lopuksi minun elämäni on ihan kiva elämä. Nyt on ihan hyvä olla.

Niin mä kerran
tieni aloin,
niin mä kuljen:
paljain jaloin.

Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:

rystysihin
joka kiven
jäänyt niist' on
verta hiven.

-Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.

Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
-Näin on hyvin.

-Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni,
eikä minun.

-Uuno Kailas-