Wednesday, December 26, 2007

Joulu

Joulu on suoritettu.
Olen pohdiskellut viime päivinä joulun -tai lähinnä joulun aikaan suoritettavien rituaalien järkevyyttä.

Nro 1 Perhejuhla
Äitiä on mukava nähdä ja tykkään äidistäni oikeasti kovasti. Meidän elintapamme vaan ovat kovastikin erilaiset ja muutama päivä kahdestaan samassa kämpässä alkaa käydä hermoille. Äidistä yhdessä tekeminen olisi saman telkkariohjelman katsominen tai samaan aikaan kirjan lukeminen (ilmeisesti). Minä taas harvemmin haluan katsoa niitä ohjelmia telkkarista, joista äiti pitää ja mieluummin juttelisin tai tekisisn jotain yhdessä. Ja minä olen tottunut olemaan päivän aikana selvästi sosiaalisempi ja aktiivisempi kuin äiti, jolle riittää päivän sisällöksi kirjan lukeminen.

Nro 2 Lahjat
Sain joululahjaksi taas kovasti tavaraa, millä en vaan tee mitään. Tuntuu järjettömältä, että ihmiset käyttävät rahaa esim. ostaakseen minulle lumiukko-kuusenkoristeita. Tai kaulakorun, jota en voi kuvitellakaan laittavani kaulaani (harvemmin muutenkin käytän kaulakoruja). Arvostan kovasti muistamista. Sitä, että tätini on nähnyt vaivan hankkiakseen ne lumiukot ja paketoidakseen. Mutta eikö yhtähyvin olisi voinut vaikka paketoida kortin, jossa lukee vaikka että sinä olet kiva. *materialismi allergia*

Nro 3 Jouluruoka
Suomalainen jouluruoka on ihan hyvää. Ei mitenkään mielestäni parasta juhlaruokaa maailmassa tms. mutta ihan hyvää. Mutta miksi ihmeessä sitä pitää sitten tehdä niin paljon, että kun päästää laatikoiden pohjalle asti tai kinkun luuta kaluamaan niin jouluruokaa valuu korvistakin ulos. Eikös sitä voisi syödä vaan silloin jouluaattona ja mahdollisesti joulupäivänä ja sitten suosiolla tehdä jotain muuta ruokaa?

No joo. Tämä joulu on mennyt ehkä vähän hassusti päin. Ensijouluna voisi olla jotakin muuta. Kyllä joulu oikeesti on kumminkin ihan jees.