Joku osannut sanoa sen taas niin hyvin..

Minä ihmettelen muuttumista
elämässäni.
Olenko yhä se joka olen ollut?
Minä opin päästämään irti ja
kehittymään edelleen,
luopumaan tarkoin tietämisen pakosta
ja antamaan sijaa aavistuksille.

Joskus ihmettelen sitä,
mitä kerran olen uskonut,
ja kuinka olen elänyt
täysin vakuuttuneena ja itsevarmana.
Kun se kaikki minusta karisee,
kuka minä sitten olen?
Onko minussa olemassa ydin,
joka pysyy muuttumattomana?
Vai olenko syvimmiltäni se,
joksi alati muutun?

Minä ihmettelen muuttunutta muotoani
ja käsitän yhä syvemmin
etten ole staattinen,
että ihmisen ei ole pakko pysähtä paikoilleen.
Kasvu on mahdollisuus,
jonka voin valita.

-Ulrich Schaffer-

Nurmeksen leiri

Tuntuu, että monesta isosta tapahtumasta pitäisi kirjoittaa. Eipähän vaan ole tullut kirjoitetuksi.

Ensimmäinen oli varmaan keväällä gradun valmiiksi saaminen. Nyt on jäljellä enää 1,5 kuukautta harjoittelua ja kaksi esseetä. Sit tää olis maisteri.

Toinen kiva juttu kesällä oli nurmeksen leiri. Leirillä oli opettajina iso kasa todella hyviä opettajia. Jarmo Rastas opetti balettia ja vaikka olikin leirillä kipeänä saatiin opettamaan Päivi Mäki, joka toki kovasti vaikutuksen. Päiviltä sai joitain todella hyviä korjauksia, jotka vaan loksahtivat: "ai tätäkö ne balettiopettajat on yrittäneet tolkuttaa pitkin vuotta." jne.

Ari Numminen opetti tänä vuonna vain taso 2:n nykäriä, knne piti tietysti mennä. Tykkään edelleenkin Arin liiketyylistä ja tavasta käyttää painoa. Siinä on jotakin kovin maan läheistä ja minun silmääni tyyli näyttää hyvältä. Monien nykäriopettajien liiketyyli on jotenkin repivää ja sarjoista tulee sellainen pirstaleinen olo. Arin tunneilla tuntuu kuin nivelet olisi saaneet lisää öljyä. Tuntien jälkeen ei ole lihakset eikä nivelet kipeitä -ainoastaan väsyneet.

Jouni Prittinen opetti kansantanssia tänäkin vuonna. Tämän vuoden materiaali oli enemmän kansantanssia kuin viime vuonna. Tehtiin hambo- ja polkkakoreografiaa ja unkarilaista mesozegia (miten ikinä se sitten kirjoitetaankaan) ja ritkatempoa (ja en tiedä tämänkään kirjoitusasua). En tiedä mitä nykäritanssijat tykkäsivät trad:immasta tyylistä, mutta tosi nopeasti ne oppii. Mahtavaa katsoa kun lahjakkaat ihmiset tekee töitä. Ainut mitä kaikki eivät saaneet kohdalleen oli parikontakti pyörinnöissä. Soololajien tanssijat varmaan tottuvat käyttämään painoaan niin eritavalla, että painon antaminen toiselle ei toimi helposti. Monet tanssijoista, joita vein tuntuivat tykkäävän paritanssista. Onko tanssijoiden koulutuksessa esim. kontakti-improa?

Muutenkin leiri oli kovin kiva. Ei ollut ihan niin pihalla oleva olo konseptista kuin viime vuonna ja tuli olo, että sitä saattaa osatakin jotakin ihan pikkuisen. Kiva leiri. Ensi vuonna uudestaan.

Vielä on kesää jäljellä...

Eilen oli riipaisevan kaunis kesäpäivä.
Päivässä oli jo saapuman syksyn makua. Jotakin lähes epätoivoista, mutta kuitenkin hekumallista. Koko luonto oli kuin yrittäisi viimeistä päivää elää kesää kun vielä ehtii, vaikka puissa lehtien reunat jo punertavat. Silti mikään ei ollut surullista. Tälläisenä päivänä Katri Vala on varmasti kirjoittanut Kukkiva maa -runonsa. Tuli se ja erityisesti kaksi viimeistä säettä kovin vahvasti mieleen.

Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina, elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!

On jännää...

kuinka ihminen, jonka eteen olisi aiemmin tehnyt mitä tahansa, on muuttunut jossain vaiheessa vieraaksi tai jopa hieman vaivaannuttavaksi. Olisin aiemmin tehnyt pikkusiskopuoleni eteen lähes mitä tahansa ja teinkin. Hän on joutunut kokemaan paljon kovemman elämän kuin minä ja yritin tasoittaa hänen matkaansa ainakin omilla voimillani rakastamalla ja välittämällä. Sitten siskostani kasvoi teini ja hukassa oleva aikuinen (mikäli aikuisuudeksi lasketaan 18 ikävuotta). Hän teki liian monet ohari, haki apuani epätoivoisena ja katosi sitten kesken kaiken kun lähdin häntä auttamaan. Usein hän jätti minut miettimään onko hän enää hengissä väkivaltaisen miehen kanssa tappelemisen jäljiltä tai onko hän päässyt huoltoasemalta jonnekin turvaa kun häntä ei näkynyt. Laitoin välit poikki kun hän Ison Oharin jälkeen taas jälleen soitti apua, vaikka olin sanonut että seuraavaa kertaa ei tule.

Siitä on nyt kohta kaksi vuotta. Nyt siskoni on varovaisesti yrittänyt tehdä taas tuttavuutta soittelemalla muutaman kerran. Tämä on ollut mukavaa, koska tuntuu siltä että haluaisi tällä kertaa oikeasti yrittää olla järkevä ja ottaa toisetkin huomioon. Tänään vaan hän oli sitten entisensä. Siskoni osaa kyllä pyytää monia asioita, mutta kovin harvoin olen nähnyt hänen antavan itseltään. Havaitsi että en pidä siskostani. Oikeasti. Niin kamalalta kuin se tuntuukin, ajattelen hänen kanssaan puhuessani kuinka tuon ihmisen maailma voi olla tuollainen. Tekisi mieli melkein huutaa.

Tämä tuntuu hurjalta ehkä siksi, että toisen siskopuolen kanssa on ollut viime vuosina todella kivaa. Sisko on alkanut olla enemmän kaveri kuin pikkuinen huollettava sisko.

Varmasti hankalampi siskonikin osaa olla ihana ihminen. Ja hänessä on monia hyviä puolia. Tällä hetkellä painolastina on vain liian paljon menneisyyttä, että osaisin järkevästi suhtautua.

Niin mä kerran tieni aloin

Niin mä kerran tieni aloin, vaikka matka onkin jatkunut oikeasti jo pitkään.

Tuli viimein sellainen olo, että haluan tämän blogin vääntää kasaan. Vanhaan versioon en ole kirjoittanut vähään aikaan. Te, jotka vanhaa blogia olette lukeneet, tiedätte miksi tarve uudelle. Jostain syystä tämäkin sai otsikokseen runon. Tuo runo on kulkenut minun mukanani pitkään. Teininä se oli minusta hieno, koska se oli täynnä "elämän angstia" :oD. Opiskellessa se toimi, koska se jotenkin sopi yhteen matalan mielen kausiin. Nyt jostain syystä runo tuo mieleen ei niinkään ahdistusta ja tuskaa elämästä vaan enemmänkin jokapäiväisen elämän merkityksestä. Hmm. vaikeaa yrittää kuvailla. Elämä on välillä mukavaa, välillä tylsää, välillä masentavaa, mutta se on vain se hetki. Loppujen lopuksi minun elämäni on ihan kiva elämä. Nyt on ihan hyvä olla.

Niin mä kerran
tieni aloin,
niin mä kuljen:
paljain jaloin.

Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:

rystysihin
joka kiven
jäänyt niist' on
verta hiven.

-Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.

Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
-Näin on hyvin.

-Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni,
eikä minun.

-Uuno Kailas-