kuinka ihminen, jonka eteen olisi aiemmin tehnyt mitä tahansa, on muuttunut jossain vaiheessa vieraaksi tai jopa hieman vaivaannuttavaksi. Olisin aiemmin tehnyt pikkusiskopuoleni eteen lähes mitä tahansa ja teinkin. Hän on joutunut kokemaan paljon kovemman elämän kuin minä ja yritin tasoittaa hänen matkaansa ainakin omilla voimillani rakastamalla ja välittämällä. Sitten siskostani kasvoi teini ja hukassa oleva aikuinen (mikäli aikuisuudeksi lasketaan 18 ikävuotta). Hän teki liian monet ohari, haki apuani epätoivoisena ja katosi sitten kesken kaiken kun lähdin häntä auttamaan. Usein hän jätti minut miettimään onko hän enää hengissä väkivaltaisen miehen kanssa tappelemisen jäljiltä tai onko hän päässyt huoltoasemalta jonnekin turvaa kun häntä ei näkynyt. Laitoin välit poikki kun hän Ison Oharin jälkeen taas jälleen soitti apua, vaikka olin sanonut että seuraavaa kertaa ei tule.
Siitä on nyt kohta kaksi vuotta. Nyt siskoni on varovaisesti yrittänyt tehdä taas tuttavuutta soittelemalla muutaman kerran. Tämä on ollut mukavaa, koska tuntuu siltä että haluaisi tällä kertaa oikeasti yrittää olla järkevä ja ottaa toisetkin huomioon. Tänään vaan hän oli sitten entisensä. Siskoni osaa kyllä pyytää monia asioita, mutta kovin harvoin olen nähnyt hänen antavan itseltään. Havaitsi että en pidä siskostani. Oikeasti. Niin kamalalta kuin se tuntuukin, ajattelen hänen kanssaan puhuessani kuinka tuon ihmisen maailma voi olla tuollainen. Tekisi mieli melkein huutaa.
Tämä tuntuu hurjalta ehkä siksi, että toisen siskopuolen kanssa on ollut viime vuosina todella kivaa. Sisko on alkanut olla enemmän kaveri kuin pikkuinen huollettava sisko.
Varmasti hankalampi siskonikin osaa olla ihana ihminen. Ja hänessä on monia hyviä puolia. Tällä hetkellä painolastina on vain liian paljon menneisyyttä, että osaisin järkevästi suhtautua.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment