Niin mä kerran tieni aloin

Niin mä kerran tieni aloin, vaikka matka onkin jatkunut oikeasti jo pitkään.

Tuli viimein sellainen olo, että haluan tämän blogin vääntää kasaan. Vanhaan versioon en ole kirjoittanut vähään aikaan. Te, jotka vanhaa blogia olette lukeneet, tiedätte miksi tarve uudelle. Jostain syystä tämäkin sai otsikokseen runon. Tuo runo on kulkenut minun mukanani pitkään. Teininä se oli minusta hieno, koska se oli täynnä "elämän angstia" :oD. Opiskellessa se toimi, koska se jotenkin sopi yhteen matalan mielen kausiin. Nyt jostain syystä runo tuo mieleen ei niinkään ahdistusta ja tuskaa elämästä vaan enemmänkin jokapäiväisen elämän merkityksestä. Hmm. vaikeaa yrittää kuvailla. Elämä on välillä mukavaa, välillä tylsää, välillä masentavaa, mutta se on vain se hetki. Loppujen lopuksi minun elämäni on ihan kiva elämä. Nyt on ihan hyvä olla.

Niin mä kerran
tieni aloin,
niin mä kuljen:
paljain jaloin.

Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:

rystysihin
joka kiven
jäänyt niist' on
verta hiven.

-Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.

Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
-Näin on hyvin.

-Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni,
eikä minun.

-Uuno Kailas-