Maailman parannusta

Joka kautinen juhlailu töissä suoritettu. Natiaiset olivat mahtavia taas.

Juhlailun jälkeen lähdettiin istumaan kahden työkaverin kanssa yhdelle. Oikeastaan kyllä useammalle. Seuraavana aamuna oli univelkaa ja vähän hutero olo. Ilta oli kuitenkin kannattava, vaikka siitä pitikin maksaa seuraavana päivänä hinta. Oli todella mukavaa istua ja höpöttää työkavereiden kanssa ja parantaa maailmaa. Jostain syystä oluen juominen kuului myös asiaan ja tunnelmaan, vaikka harvemmin tekee mieli juoda yhtään enempää. Terapeuttista.

Kärpäsen silmät

Menin tänään sairaalan ovesta sisään. Odotin odotushuoneessa, jossa ihmisillä oli hassut vin diesel -lasit. Lääkärisetä kutsui huoneeseen ja näytti kirkasta valoa silmiin. Sitten taas istuttiin ihmiskärpästen odotushuoneessa. Lääkäri kutsui toiseen huoneeseen, jossa hurisi ja humisi. Sain hatun ja silmäpesun. Lääkäri käski makaamaan ja laittoi teippiä luomiin. Sitten katsottiin vihreää valoa, joka muuttui tähtisateeksi. Jalkoja ei saanut heilutella. Hoitaja laski takaperin numeroita. Nollan jälkeen tuijotettiin taas vihreää valoa ja kone naksutti menemään. Lääkäri tiputti silmiin tippoja ja käski odottaa tunnin. Hoitajalta sain kärpäslasit ja menin istumaan kärpästen seuraan. Valo oli kirkas, niin kuin muillekin hyönteisille. Tunnin päästä sai lähteä lentelemään kärpäsen lentoa kotiin, kun lääkäri oli ensin kutsunut huoneeseen. Noutaja oli sokealle kärpäselle pelastus. Tipat tuntuvat hyvältä, mutta huurustuttavat lasit. Kukaan ei nyt tiedä katsonko vai nukunko. Maailmaa voi jo illan tullen katsoa. Silmälasit ovat kotelossa.

Jaksaa

Tänään kävin kokeilemassa hiphop-tuntia. Oli kivaa. Jalat tekivät helpostikin mitä piti, mutta se tyyli.. Ojentelin nilkkoja menemään kun silmä vältti ja ajatuksen herpaantuessa hetkeksikin napsahti päälle hieno ylösveto. Olen ehkä vähän urautunut. Nykyttäminen tanssissa on vaikeeta. Mutta oli todella kivaa. Vähänkö on kivaa käyttää tanssitunnilla kaikki kapasiteetti liikkeeseen.

Sunnuntaina oli tanssiryhmän Prittisen proggiksen treenit. Omaohjaustreenit. Proggista on tehty jo aika paljon keväällä ja nyt olemme kerranneet keskenämme ennen kuin on kaksi viimeistä koreografin kertaa. Käytännössä omaohjaustreenit ovat tarkoittaneet sitä, että minä ohjaan. Ja niin tein sunnuntainakin. Treenit olivat klo 10.30-17.30. Treenit olivat kivat ja ihmiset keskittyivät hyvin. Ja saatiin aikaan paljon. Yksi ryhmäläisistä laittoi sähköpostia seuraavana päivänä ja kiitti treeneistä ja ihmetteli miten hyvin minulla on askeleet ja iskut hallussa ja miten hyvin opetan. Tuli kovasti hyvä mieli. :)

Tuntuu kivalta innostua asioista ja jaksaa haluta mennä tanssitunneille.

Ainiin..

Linkkaatteko tämän blogin mieluummin vaikka blogin nimellä kuin minun nimelläni. :)

Nilkkailua 2

Olin ortopedilla joka passitti magneettikuviin. Kuvista ei löytynyt mitään. Sain lähetteen fysioterapiaan harjoitteita saamaan. Särkylääkekuurin ja levon jälkeen nilkka poksuu edelleen. Fysioterapeutti mobilisoi nilkkaa ja totesi, että ei auta. Poksuminen ei muutu mihinkään. Harjoitteita ei määrännyt, koska oli sitä mieltä että niistä ei ole apua. Kipeyttää nilkaa vaan lisää. Nilkka poksuu jonkun muun liikuttaessa sitä. Ja liikuttaessa ihan mihin suuntaan tahansa. Ongelma ei ole jänteissä tai lihaksissa.

Nyt minä siis syön viikon lisää särkylääkettä, saan tanssia kunhan ei vielä balettia. Muutaman viikon päästä voin aloittaa pikkuhiljaa baletin. Soittaa pitää ortopedille uudestaan jos nilkka kipeytyy. Fysioterapeutti arveli, että todennäköisesti tilanne tulee vastaan jo parin viikon päästä. Sama juttu jos tekisin harjoitteita. Puhui jostain kalvosta, joka ei näy magneetissa.

Ortopedini ja fysioterapeuttini ovat eri mieltä. Kumpaa sitä nyt uskoisi. Enemmän uskottavalta kyllä tuntuu fysioterapeutti, joka on nilkkaa tutkinut 2x 45 min monin eri tavoin kuin lääkäri, joka on nilkkaa tutkinut 8min + 2min. Olkoonkin, että lääkärin arvion tukena on magneettikuvat.

Puh

Kirje

Työpäivä alkoi tänään kovin hymyssä suin.

Avasin seitsemältä aamulla päiväkodin oven ja poimin postilaatikosta tipahtaneen lappusen. Vein vaatteet kaappiin ja ryhdyin avaamaan paperia. Siinä luki isoilla kirjaimilla päiväkodin nimi ja minun nimeni. Paperiin oli piirretty tyttö ja toiseen laitaan sormuksin koristettu käsi. Muu tila oli täytetty siististi kirjotetuilla numeroilla ja isolla kasalla laskutoimituksia (4-2=2 jne). Paperi oli kirje yhdeltä minun viime vuoden eskariltani. Kiinnitin sen kaappini oveen. Iltapäivällä rustailin tikkukirjaimilla tavuttaen kirjeen, jonka taittelin ja piirtelin sitten kirjekuoren näköiseksi osoitteineen ja postimerkkeineen. Meinasin viedä sen huomenna vastauksena postilaatikkoon kun tyttö asuu 100 m päässä päiväkodista.

Omia ajatuksia

Onpas kivaa. Tänään mietiskelin bussissa ihan vaan omia ajatuksia.
Bussimatkat töihin ja töistä ovat olleet koko työurani ajan hetkiä, jolloin ehdin olla itseni kanssa; Miettiä, haaveilla, pohtia vaikeita ja saada asioista otetta. Olen tykännyt tuosta pysähtymishetkestä joka päivässä. Viime aikoina, vaihtelevasti reilun puolen vuoden ajan bussimatkat ovat olleet ahdistavia. Vaikeat ja ahdistavat asiat ovat pyörineet päässä noidankehää ja siihen ei ole auttanut kirja tai musiikki tai vakaa päättäminen. Tänään, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mietiskelin tanssiprojektia ja suunnittelin kuinka omaa roolia siinä ryhtyisi työstämään. Ihan huomaamatta. Jäi hyvä mieli.

Lainakissu

seikkailee ympäri kämppää ja nuuhkii asioiden kummallisuuksia.
Pörröisissä otuksissa on jotakin rentouttavaa. Kiva kissu.

Tällä hetkellä elämän päätavoite on olla ajattelematta yhtään mitään.
Aamuisin on aika vaikeaa päästä ylös sängystä. Pienet asiat tuntuvat isoilta. Töihin ei tekisi mieli lähteä, mutta toisaalta töissä on kiva olla, koska pääsee täysin toiseen maailmaan.

Sisarusrakkautta

Kun on riittävän paljon tullut maahan lyttääviä juttuja, ei oikein kestä uusia romahtamatta. Järki kertoo vielä miten asiat on, mutta tunteet eivät kestä. Tunteet ovat sitä mieltä, että huomista ei ole. Onneksi tuo olotila ei kestä loputtomasti. Matala perusvire aiheuttaa sen, että hyvän olon rakentamiseen menee aikaa ja se romahtaa kovin helposti. Se myös aiheuttaa sen, että aallonpohja on todella syvä kohdalle sattuessa.

Olen joskun todennut, että minun elämäni noudattaa Murphyn lakia. Kun jotain pahaa tapahtuu, niin sitten tapahtuu muutakin. Jossain on se sanonta, että niin suurta taakkaa ei lasketa hartioille, mitä ei jaksa kantaa (taisi olla kai raamattu). Olo on nyt kuin muurahaisella, jonka on vaan pyristeltävä selvitäkseen. Ei oikeasti jaksaisi, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa koska litistyminen kiven alle on tapahtumassa ihan just.

Mentalnote: Älä vastaa väsyneenä puhelimeen.

Mustaa

Mä en nyt jaksais tätä elämää.

Nilkkailua

Kävin fysioterapeutilla.
Nilkka on poksunut reilu puoli vuotta ja noin puoli vuotta kipeästi. Juuri ennen täyttä nilkan ojennusta, tulee sen sisällä nuljahdus ja kuuluu poks. Jos nilkkaa ei ole rasittanut useampaan viikkoon mitenkään ei poksahdus satu. Jos sitä on rasittanut, on seisonut puolivarpailla tai varsinkaan tehnyt balettia yhden tunnin verran, on nilkka kipeä ojennettaessa ja turpoilee.

Fysioterapeutti tarkasti jänteet ja limapussit ja liikkuvuudet ja paineluarkuudet ja kaikki mahdolliset. Käski mennä ortopedille ja röntgenkuviin. Epäilyssä on, että nilkan sisällä on luupala. Tarkoittaa sitä, että vaihtoehtoina on baletin lopettaminen kokonaan tai leikkaus. Puhui kovasti siihen malliin, että leikkauksessa ei ole järkeä kun en tee balettia ammatikseni. Ymmärrän ihan. Sanoin kun se kysyi, että baletista pystyn luopumaan, kokonaan tanssimisesta en koskaan. Olisi itkettänyt.

... jaa. Ei se näköjään olekaan.

Katastrofiohi

Asioita on kai sovittu. Sovinto tehty. Vielä on kovin ruvella ja arvilla oleva olo. Lapsena kaikki parantui nopeammin.

Olin ennen sitä mieltä, että on olemassa happily ever after. Tietysti arjen normaalein vastoinkäymisin, mutta kuitenkin. Että voisi olla piste, jossa olisi kasvanut, kokenut, ymmärtänyt, taistellut riittävästi, että voisi elää loppuelämänsä jotakuinkin rauhallisesti ja onnellisena.

Meillä ehkä kuitenkin on vain tämä hetki. Jos olet onnellinen nyt; tässä hetkessä, tässä minuutissa, elä se kuin et olisi koskaan elänyt. Uusi katastrofi on odottamassa niskaan hyökkäämistä nurkan takana. Välillä miettii, että onko missään enää mitään järkeä.

Jäämme odottelemaan onnellisia hetkiä.

Sataa sataa ropisee

Kummallista miten vesisade vaikuttaa mieleen.

Tänään on ollut kovasti syksyolo. Toisaalta on nukuttanut kovasti. Sateella on ihanaa kaivautua kotona lämpimän viltin alle teemukin ja hyvän kirjan (tai tietokoneen) kanssa. Toisaalta taas tekee mieli kävellä läpi sateen ja antaa sen tippua päähän. Tänäänkin oli sateenvarjo mukana, mutta en taas sitä käyttänyt kun pätkän matkaa. Tykkään kävellä sateessa.

Vaikka väsyttää valon puute, niin olo on jollain tavalla erilainen kuin keväällä. Monille vaikeinta aikaa on syksy. Minulle se on yleensä ollut kevät. Tänään ei ollut oloa, että aamulla ei vaan saa noukittua itseään maailmaan.

Aika

Aikataulut on vaikeita.
Varsinkin tanssiopistojen. Olen nyt jo jonkin aikaa yrittänyt arpoa tanssiaikataulua eli balettitunteja, tanssiryhmän tunteja, muita menoja ja sosiaalisuutta. Kuinka paljon ja mitäkin haluan, kuinka saan ne kalenteriin ja miten jää aikaa myös olla tekemättä mitään. Sosiaalisuutta on ehdottomasti oltava edellisiä vuosia enemmän. Lupasin itselleni joskus, että kun gradusta ja harjoittelusta työn ohella selviän, niin sitten ehdin nähdä kavereita enemmän. Ja on ollut valtavan mukavaa raahata kavereita oluelle ja ehtiä istua ja höpöttää kunnolla. :o)

Lepoa

Tähän viikonloppuun on mahtunut lepoa. Olo on ihan hyvä. Hassua on, että lepoa on ollut koko ajan, mutta vasta nyt se alkaa tuntumaan levolta.
Ehkä se johtuu siinä, että nyt minä tiedän missä minä seison. Missä menevät minun rajat.

Leivoin pullaa ison kasan perjantaina. Hassua on kun toinen keittiössä suhaaja tykkää laittaa ruokaa ja tekee sen vaan niin Paljon Paremmin, niin minulle iskee leipominen. Osaan laittaa perusruokaa, mutta maustaminen menee vähän arpapelillä, enkä kovin usein innostu itsekseni kokkailemaan. Leipominen taas on aina kivaa ja soveltelen ja parantelen reseptejä koko ajan. Luulisi että ruoanlaitto ja leipominen käyttäisivät jotenkin samaa skilliä.

Ystävyys

Tiedättekö sen lämpimän tunteen kun ystävän kanssa nauraa? Tiedättekö miltä tuntuu kun on läheinen ystävä? Tiedättekö turvallisuuden kun on ystävä, jonka seurassa osaa olla oma itsensä? Tiedättekö miltä tuntuu kun voi luottaa johonkuhun?

Tiedättekö miltä tuntuu kun monen vuoden ystävyys vedetään jalkojen alta puolihuolimattomasti? Loukkaa enemmän kuin koskaan olisin osannut ajatella, että monen vuoden ystävyys on vedettävissä helposti pöntöstä alas. Mikään mennyt ei merkitse mitään. Kaikki on ollut valhetta.

Mutta en usko, että ystävyyttä kannattaa jatkaa jos ystävä kykenee sanomaan, että ystävyys, jaksaminen, monta kertaa willpon polttaminen toisen puolesta ei merkitse mitään. En usko, että ystävyys on ystävyyttä jos toinen kokee olevansa aina oikeassa. En usko, että ystävyyteen tuhlatut hetket ovat järkevästi kulutetut jos aina pitää puhua toisen kielellä, toisen termeillä, jos ystävä ei koskaan suostu puhumaan sinun kielelläsi. Jos edes yksittäisellä sanalla ei voi olla oikea merkitys sillä tavalla kuin sinä sen olet oppinut.

Joskus luulin, että ystävyys oli ystävyyttä. Hauskoja, kivoja, tärkeitä, kevyitä, nauravia, helppoja hetkiä oli ihmiselämän iloksi. Vaikeissa hetkissä ei kiinnostus toisella riittänyt.

Tästä blogista näyttää tulleen pahan oloni kaatopaikka. Suonette anteeksi.

Mistä aina

tulee niskaan kurjuus olot? Tänäänkin maailma on ihan ok ja hyvin, mutta se tuntuu kurjalta. Onko se jokin aivotoiminnan epätasapaino (tai tasapaino), että joskus vaan tuntuu kurjalta vaikka ei ole syytä. Vai onko se jokin alitajunnan reagtio johonkin satunnaiseen tapahtumaan, mitä tietoinen mieli ei vaan yhdistä. Olisi tänään mieli tehnyt jäädä nukkumaan koko päiväksi.

Jostain oudosta syystä

tuntuvat villakoirat tykkäävän asunnostani. Kolme päivää siivoamisen (jopa lattioiden pesun) jälkeen ne hiipivät koloistaan ja huutelevat keskeltä lattiaa iloisesti.

Loma on taivaallinen asia myös siitä, että ehtii siivoamaan. Tyttöjen illan tiskit tosin tuli tiskattua vasta tänään. Tyttöjen iltana oli kovasti kivaa. Meitä oli täällä viisi naista ja useita skumppapulloja yhdeksän tunnin ajan. Aika katosi jonnekin ja yhtäkkiä kello oli neljä yöllä. Oli valtavan kivaa ehtiä höpöttämään ja vellottamaan keskustelunaiheita ja vaahtoamaan asioita, vaikka perinteisiä tyttöjeniltaaiheita (miehet, meikit, vaatteet..) ei ollutkaan maisemissa.

Nyt se loma alkoi.
Taivaallista. Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa. Ohjelmassa koomausta ja mitääntekemättömyyttä. Ainakin ensimmäisen viikon verran.
Lepo!

Miksi maailma on usein vaan niin vaikea?

Taasko maanantai ja sataa samaa rataa
viikot valuu ruumis hiljaa hajoaa
taasko maanantai ja sataa ansaan juuttuu maahan
sortuu syviin vesiin katoaa

Miksei loma jo tule

Joskus elämä on itkettävän ylitsepääsemättömän pelottavaa.

Pelottaa se, että optimismi loppuu. Pelottaa, että jossain pisteessä en jaksa enää yrittää, että en jaksa enää uskoa. Pelottaa, että siitä ei ole enää paluuta. Pelottaa, että optimismiin ei voi sen jälkeen enää palata. Pelottaa mitä maailma sen jälkeen on. Mitä sitten on kun voimat loppuu?