Harjoittelua

jäljellä 1 päivä ja risat. Sitten takaisin omaan päiväkotiin. Selvisi myös valmistumisbyrokratian kiemurat. Ehtii byrokratia toimia jos mitään kummallista ei tapahdu, niin että 12.12 publiikissa voisin sitten paperin pokata.

Eilen tuli kovasti kiitosta täältä harjoittelupaikasta. Tituleerasivat parhaaksi harjoittelijaksi ikinä. (Tosin en kyllä sitten tiedä millaisia harjoittelijoita niillä täällä on ollut kun minulle eivät meinanneet alkuun edes keksiä tekemistä, vaan itse piti urakalla nyhtää.)

Unityö

Hassua miten nykyisin tuntuu, että unta ei saa riittävästi millään. Taas viime yönä nukuin 10 tuntia. Yleensä 7-8 tuntia riittää ihan hyvin. Varmaankin se on tuo valon määrä. Ja vaikutusta on varmaankin myös harjoittelupaikalla. On kovin väsyttävää kun ei oikein tiedä mitä sinulta odotetaan tai kun ei oikein ole töitä tehtäväksi. Onneksi harjoittelu loppuu keskiviikkona ja omaan päiväkotiin pääsee torstaina.

Valoa ja tanssia kansalle

Valon ja tanssin määrä on suoraan verrannollinen mielialaan.

Eilen oli perinnearkun iltamat. Käheää musiikkia soitti Jouko Kyhälä & Saalas, tanssilattia oli ja paljon kivoja ihmisiä, joiden kanssa tanssia. Aamulla töihin meno vasta yhdeksäksi ja ehti nähdä auringon ennen toimistoon sulkeutumista. Me likes :o)

Mikä siinä on...

että tarvitaan vain muutama harmaan sateinen syksypäivä, niin mieliala tipahtaa polven korkeudelle?

Mikään ei ole sen huonommin kuin kuukausi sitten, mutta mieliala on ihan erilainen. Onneksi ikä teettää sen, että tunnistaa olon johtuvan ihan vaan valon määrästä. On kivaa, ettei ole koko syksyä ja talvea vakuuttunut siitä, että koko maailma vihaa. Mieli on matala, mutta ei oikeastaan ihan niin matala kuin vielä viime syksynä ja aiemmin. Jostain on tullut luottamus, että minullakin on oma paikkani tässä maailmassa ja välittävät ihmiset on olemassa.
Silti hoitona tällä hetkellä kirkasvaloa ja hyvää kahvia.

Jaa ja maniaa

Jaa. Alkaapas maniasta olla jo jonkin aikaa.

Lähinnä tänne piti kirjoittaa pohdintaa Jouni Prittisen liikemateriaalista. Tykkään yleensä Prittisen tekemistä biiseistä. Niissä viehättää se jonkinlainen keveys, voima ja juurevuus, jotka syntyvät kun kansantanssin liikekieleen yhdistetään nykärivaikutteita. Prittiseltä oli Maniassa teos "Omistettu käsille". Teoksen idea oli hyvä, liikekieli toimi ja tanssijat osasivat ihan ottaa sen haltuunsa. Jokin kuitenkin oli teoksessa valjumpaa kuin aikaisemmissa. Biisissä oli hyvin Prittiseksi tunnistettavia liikkeitä: esim. jalan nosto n. 90 asteeseen, joka sitten potkaistaan viime hetkellä fleksissä vielä ylemmäksi.

Tanssijat olivat Tampereen ammattikoulutuksessa olevat 2 tyttöä ja yksi poika. Jäin kaipaamaan jotenkin kansantanssin juurevuutta heidän liikkeestään. Vaikka koulutus on kansantanssijakoulutus, näyttää tanssijoiden liikelaatu enemmänkin nykytanssilta kuin kansantanssilta. En osaa tarkemmin erotella mikä liikkeestä jäi "puuttumaan", vai onko kyse vain tanssijoiden nuoruudesta. Jollain tavalla maan käyttö ja liikkeiden toisiinsa "juurruttaminen" oli erilaista kuin kansantanssissa ja se vei kaikkein herkullisimman terän Prittis-tyylin liikkeistä.

Olen nähnyt Prittisen tekemää materiaalia myös nykytanssijoiden tekemänä. Se näytti lähinnä nykytanssilta ja siitä puuttui se jokin, mikä tekee Prittisen biiseistä erilaisia ja nautittavia. En tiedä mikä siinä on, mutta minusta Prittisen tyyli on paljon ilmaisevampaa ja herkullisempaa kansantanssijoiden tekemänä. (Ja tykkään kyllä yleensä nykytanssista.)

Tanssimania

Tanssimania oli

Perjantaina koko festarille lähteminen arvelutti. Väsytti viikon jäljiltä valtavasti ja stressi ei suostunut yrityksistä huolimatta oikein karisemaan koko viikonloppuna yrityksistä huolimatta.

Ensimmäisenä ohjelmassa oli Tsuumin Maamme laulut. Vähän ihmetyttää miksi ohjelmassa luki tsuumin prokkis kun koko hoito pyöri kovin vahvasti Kurkisuonion ympärillä. Tsuumin naisten tekemistä jutuista tykkäsin Tosi paljon. Ikävä vain, että Kurkisuonio tuotti pettymyksen ja ahdistuksen ja lopulta lähes hädän miksei homma jo viimeinkin lopu. Kavereilta piti jutun jälkeen varmistaa oliko lavalla todellakin ollu kyseinen henkilö. Olen hänen biisejään kuullut vain muutaman treenimusiikkina ja ihan pitänyt niistä. Nyt en voinut kuin yrittää olla keskittymättä hänen ääneensä. Ääni kuulosti kireältä, väkisin tuotetulta. Kaikki korkeat kohdat melodissa tuotettiin voimalla -myös hiljaisissa ja herkissä biiseissä. Kaikki biisit tulivat ulos samanlaisella hymyilevällä naamalla ja jokainen sävel oli "laulettu erikseen" eli ei minkäänlaista legatoa tai sävelien sitomista toisiinsa. Loppukonsertissa oli omassa kurkussa ilkeä ja kuristava tunne -saan usein toisten lauluäänistä hyvin fyysisen tunteen omaan kurkkuun. Harvoin sanon että en jostain pitänyt, mutta nyt joudun niin toteamaan.

Jaatila oli hyvä ja paransi päivää ja mieltä kovasti. Tykkäsin ajatuksesta kovasti -erityisesti lopussa lavalle lentävästä kukkakimpusta. Ja oululaiset tanssii niin kovin nätisti. Me likes.

Tullikamarin pakkahuone on tansseille mahtava paikka. Kerrankin pääsee käyttämään oikein tilaa, eikä liikkeen laatu ole tilasta vaan valinnasta kiinni. Lisää tuollaisia tanssijuttuja.

Lauantaiaamun työpaja oli todella motivoiva ja mahtava kokemus. Petri Kauppinen opetti ja tunnin taso oli motivoiva. Tällä hetkellä alkaa olla vaikeaa saada haastavaa treeniä kansantanssista ellei halua matkustaa esim. Hollolaan. Tunti oli helpohko, mutta Kauppinen antoi alusta asti tyyliin ja asioiden erilaiseen suorittamisen liittyviä asioita ja korjauksia. Teimme tunnin lämpän (jesh!), valssia ja tasapainoa (pääsi käyttämään tilaa), enkeliskaa (en ole sitä koskaan tehnyt), lattianpoikki sarjoja esim. kivoja pyörintöjä ja hyppyjä (uutta matskua!) ja polskaan menevää sarjaa. Neljän tunnin lopuksi alkoi hieman puhti loppua kun oli tehnyt ihan täysiä koko ajan. Lisää tuollaista treeniä minulle!

Ja lisää maniasta myöhemmin. Nyt unta.