Ystävyys

Tiedättekö sen lämpimän tunteen kun ystävän kanssa nauraa? Tiedättekö miltä tuntuu kun on läheinen ystävä? Tiedättekö turvallisuuden kun on ystävä, jonka seurassa osaa olla oma itsensä? Tiedättekö miltä tuntuu kun voi luottaa johonkuhun?

Tiedättekö miltä tuntuu kun monen vuoden ystävyys vedetään jalkojen alta puolihuolimattomasti? Loukkaa enemmän kuin koskaan olisin osannut ajatella, että monen vuoden ystävyys on vedettävissä helposti pöntöstä alas. Mikään mennyt ei merkitse mitään. Kaikki on ollut valhetta.

Mutta en usko, että ystävyyttä kannattaa jatkaa jos ystävä kykenee sanomaan, että ystävyys, jaksaminen, monta kertaa willpon polttaminen toisen puolesta ei merkitse mitään. En usko, että ystävyys on ystävyyttä jos toinen kokee olevansa aina oikeassa. En usko, että ystävyyteen tuhlatut hetket ovat järkevästi kulutetut jos aina pitää puhua toisen kielellä, toisen termeillä, jos ystävä ei koskaan suostu puhumaan sinun kielelläsi. Jos edes yksittäisellä sanalla ei voi olla oikea merkitys sillä tavalla kuin sinä sen olet oppinut.

Joskus luulin, että ystävyys oli ystävyyttä. Hauskoja, kivoja, tärkeitä, kevyitä, nauravia, helppoja hetkiä oli ihmiselämän iloksi. Vaikeissa hetkissä ei kiinnostus toisella riittänyt.