Tuesday, January 27, 2009

Tylsää, tylsää. Oli niin tylsää...

Elämä on viime aikoina ollut tylsää. Tylsän ihmisen elämää.

Olen pohdiskellut useampaan otteeseen ja useammalta kantilta, että miksi kaikki tuntuu niin tylsältä ja varsinkin -miksi minä olen niin tylsä. Jostain kohtaa syksyä asti olen alkanut tuntemaan itseni yhä enemmän tylsäksi ihmiseksi. Mikään ei huvita, sosiaaliset tilaisuudet ovat jotenkin oudon tuntuisia ja koko ajan on olo, että ihmiset eivät pidä minusta tai heille olen aivan saman tekevä -koska olen niin tylsä tyyppi.

Olen tullut siihen tulokseen, että niin minä vähän olen ollutkin. Varsinkin loppusyksyn kiire töissä, useita kuukausia jatkunut univaje ja töissä kuluva sosiaalisuus, jota ei sitten riitä enää vapaalle, ovat tehneet minusta ihan oikeasti tylsemmän tyypin. Sosiaalisista tilanteista (varsinkin isomman porukan) ensimmäinen reagtio on "taasko" tai "tekisi mieli mieluummin koomata", kun ennen odotin samoja tilanteita. Itse tilanteissa jättäydyn mieluummin sivuun kuuntelemaan siinä missä ennen oli kivaa päästä kavereiden kanssa juttelemaan kaikesta mahdollisesta.

"Olen tylsä tyyppi" -olo on ahdistanut aika paljon talven aikana. Kuka sitä nyt haluaisi olla ihminen, jonka olemassaolo on yhdentekevää. Kyllä kaikki nuo vetäytymisolot ovat osa minua ja ihan normaaleja. Mutta se, että ei ole tehnyt mieli moneen kuukauteen oikeastaan muuta kuin vetäytyä, ei ole normaalia. Oloa helpotti kovasti se kun tajusin mistä se luultavasti johtuu, että koen oloni seurassa sellaiseksi kuin se on.

Asialle on mahdollista tehdä jotakin. Ainakin tähän asti (nyt viikon verran) olen onnistunut menemään nukkumaan viimeistään yhdeltätoista, kun herätys jokatapauksessa on 5.45. Sitä vielä harjoittelen, että osaisin jäädä koomaamaan kotiin kun on sen tarve. Tanssijamit tai bileet ei kuitenkaan ole kovin todennäköisesti "Ne legendaariset, kerran vuosisadassa bileet, joita ei vaan saa missata", kun eivät tähänkään mennessä ole merkkejä sellaisesta näyttäneet. Ihmisten kanssa ei tarvise puhua tai olla muuten sosiaalinen jos ei jaksa. Jos on valmiiksi olo, että olen tylsä, niin en menetä mitään jos käyttäydyn sillätavalla mikä olo on jo valmiiksi.

Ehkä tämä kaikinpuolinen väsymys tästä taittuu.

No comments: