Joulu

Joulu on suoritettu.
Olen pohdiskellut viime päivinä joulun -tai lähinnä joulun aikaan suoritettavien rituaalien järkevyyttä.

Nro 1 Perhejuhla
Äitiä on mukava nähdä ja tykkään äidistäni oikeasti kovasti. Meidän elintapamme vaan ovat kovastikin erilaiset ja muutama päivä kahdestaan samassa kämpässä alkaa käydä hermoille. Äidistä yhdessä tekeminen olisi saman telkkariohjelman katsominen tai samaan aikaan kirjan lukeminen (ilmeisesti). Minä taas harvemmin haluan katsoa niitä ohjelmia telkkarista, joista äiti pitää ja mieluummin juttelisin tai tekisisn jotain yhdessä. Ja minä olen tottunut olemaan päivän aikana selvästi sosiaalisempi ja aktiivisempi kuin äiti, jolle riittää päivän sisällöksi kirjan lukeminen.

Nro 2 Lahjat
Sain joululahjaksi taas kovasti tavaraa, millä en vaan tee mitään. Tuntuu järjettömältä, että ihmiset käyttävät rahaa esim. ostaakseen minulle lumiukko-kuusenkoristeita. Tai kaulakorun, jota en voi kuvitellakaan laittavani kaulaani (harvemmin muutenkin käytän kaulakoruja). Arvostan kovasti muistamista. Sitä, että tätini on nähnyt vaivan hankkiakseen ne lumiukot ja paketoidakseen. Mutta eikö yhtähyvin olisi voinut vaikka paketoida kortin, jossa lukee vaikka että sinä olet kiva. *materialismi allergia*

Nro 3 Jouluruoka
Suomalainen jouluruoka on ihan hyvää. Ei mitenkään mielestäni parasta juhlaruokaa maailmassa tms. mutta ihan hyvää. Mutta miksi ihmeessä sitä pitää sitten tehdä niin paljon, että kun päästää laatikoiden pohjalle asti tai kinkun luuta kaluamaan niin jouluruokaa valuu korvistakin ulos. Eikös sitä voisi syödä vaan silloin jouluaattona ja mahdollisesti joulupäivänä ja sitten suosiolla tehdä jotain muuta ruokaa?

No joo. Tämä joulu on mennyt ehkä vähän hassusti päin. Ensijouluna voisi olla jotakin muuta. Kyllä joulu oikeesti on kumminkin ihan jees.

Töit

Harjoittelu on loppu ja nautin valtavasti työskentelystä omassa päiväkodissa. On vaan niin palkitsevaa tehdä työtä, jossa minusta on hyötyä, jossa minulle on oikeasti töitä ja jossa voi sanoa olevansa hyvä. Hurjaa kehua itseään näin, mutta kukas sen kissan hännän nostaa jos ei kissa itse. Sitä paitsi lapset ovat vaan yksinkertaisesti ihania.

Harjoittelua

jäljellä 1 päivä ja risat. Sitten takaisin omaan päiväkotiin. Selvisi myös valmistumisbyrokratian kiemurat. Ehtii byrokratia toimia jos mitään kummallista ei tapahdu, niin että 12.12 publiikissa voisin sitten paperin pokata.

Eilen tuli kovasti kiitosta täältä harjoittelupaikasta. Tituleerasivat parhaaksi harjoittelijaksi ikinä. (Tosin en kyllä sitten tiedä millaisia harjoittelijoita niillä täällä on ollut kun minulle eivät meinanneet alkuun edes keksiä tekemistä, vaan itse piti urakalla nyhtää.)

Unityö

Hassua miten nykyisin tuntuu, että unta ei saa riittävästi millään. Taas viime yönä nukuin 10 tuntia. Yleensä 7-8 tuntia riittää ihan hyvin. Varmaankin se on tuo valon määrä. Ja vaikutusta on varmaankin myös harjoittelupaikalla. On kovin väsyttävää kun ei oikein tiedä mitä sinulta odotetaan tai kun ei oikein ole töitä tehtäväksi. Onneksi harjoittelu loppuu keskiviikkona ja omaan päiväkotiin pääsee torstaina.

Valoa ja tanssia kansalle

Valon ja tanssin määrä on suoraan verrannollinen mielialaan.

Eilen oli perinnearkun iltamat. Käheää musiikkia soitti Jouko Kyhälä & Saalas, tanssilattia oli ja paljon kivoja ihmisiä, joiden kanssa tanssia. Aamulla töihin meno vasta yhdeksäksi ja ehti nähdä auringon ennen toimistoon sulkeutumista. Me likes :o)

Mikä siinä on...

että tarvitaan vain muutama harmaan sateinen syksypäivä, niin mieliala tipahtaa polven korkeudelle?

Mikään ei ole sen huonommin kuin kuukausi sitten, mutta mieliala on ihan erilainen. Onneksi ikä teettää sen, että tunnistaa olon johtuvan ihan vaan valon määrästä. On kivaa, ettei ole koko syksyä ja talvea vakuuttunut siitä, että koko maailma vihaa. Mieli on matala, mutta ei oikeastaan ihan niin matala kuin vielä viime syksynä ja aiemmin. Jostain on tullut luottamus, että minullakin on oma paikkani tässä maailmassa ja välittävät ihmiset on olemassa.
Silti hoitona tällä hetkellä kirkasvaloa ja hyvää kahvia.

Jaa ja maniaa

Jaa. Alkaapas maniasta olla jo jonkin aikaa.

Lähinnä tänne piti kirjoittaa pohdintaa Jouni Prittisen liikemateriaalista. Tykkään yleensä Prittisen tekemistä biiseistä. Niissä viehättää se jonkinlainen keveys, voima ja juurevuus, jotka syntyvät kun kansantanssin liikekieleen yhdistetään nykärivaikutteita. Prittiseltä oli Maniassa teos "Omistettu käsille". Teoksen idea oli hyvä, liikekieli toimi ja tanssijat osasivat ihan ottaa sen haltuunsa. Jokin kuitenkin oli teoksessa valjumpaa kuin aikaisemmissa. Biisissä oli hyvin Prittiseksi tunnistettavia liikkeitä: esim. jalan nosto n. 90 asteeseen, joka sitten potkaistaan viime hetkellä fleksissä vielä ylemmäksi.

Tanssijat olivat Tampereen ammattikoulutuksessa olevat 2 tyttöä ja yksi poika. Jäin kaipaamaan jotenkin kansantanssin juurevuutta heidän liikkeestään. Vaikka koulutus on kansantanssijakoulutus, näyttää tanssijoiden liikelaatu enemmänkin nykytanssilta kuin kansantanssilta. En osaa tarkemmin erotella mikä liikkeestä jäi "puuttumaan", vai onko kyse vain tanssijoiden nuoruudesta. Jollain tavalla maan käyttö ja liikkeiden toisiinsa "juurruttaminen" oli erilaista kuin kansantanssissa ja se vei kaikkein herkullisimman terän Prittis-tyylin liikkeistä.

Olen nähnyt Prittisen tekemää materiaalia myös nykytanssijoiden tekemänä. Se näytti lähinnä nykytanssilta ja siitä puuttui se jokin, mikä tekee Prittisen biiseistä erilaisia ja nautittavia. En tiedä mikä siinä on, mutta minusta Prittisen tyyli on paljon ilmaisevampaa ja herkullisempaa kansantanssijoiden tekemänä. (Ja tykkään kyllä yleensä nykytanssista.)